Tilalle töihin -hankkeessa on järjestetty lyhytkoulutuksia maatalousalalle syksyn ja kevään aikana. Hämeen ammatti-instituutille englanninkieliset lyhytkoulutukset ovat uusia, joten henkilökuntakin on ollut jännittynyt siitä, miten lyhytkoulutukset sujuvat, kun opetuskielenä on englanti. Paras palkinto on, kun yksi henkilökunnan jäsen totesi, että ”Hyvä jännitys meni hukkaan”. Koulutukset sujuivat mallikkaasti ja osallistujien palaute oli todella hyvää. Tässä blogissa kerrotaan…
Yrittäjä Jukka Kittilä kertoo uudessa Kulkeva-hankkeen videossa kokemuksia ulkomaalaisten työllistämisestä. Niitty-Seppälän tilalla on kertynyt kokemusta ulkomaalaisten työllistämisestä jo 1980-luvulta alkaen. Jukka kehuu työntekijöiden asennetta ja motivaatiota. Ne ovat kohdallaan, koska työntekijät haluavat tulla Suomeen tienaamaan. Kulttuurieroina Jukka on huomannut, että ulkolaiset arvostavat auktoriteettia ja palkan maksajaa. Kulkeva-hankkeessa tehdään ”Ulkomaalaiset töissä Suomessa – Työnantajan kokemuksia” -videosarjaa,…
Kulkeva-hanke järjesti benchmarkingreissun Brysseliin huhtikuussa 2024. Kylmä kevätsää oli matkalla mukana, mutta sitäkin hienompia kokemuksia ja lämmintä vastaanottoa retkeläiset kohtasivat erilaisissa tapaamisissa. Kanta-Hämeen silmät ja korvat Brysselissä on Krista Taipaleella, joka oli rakentanut mielenkiintoisen parin päivän ohjelman. Kantahämäläiset pääsivät vierailemaan Suomen EU edustustossa, EU:n parlamentissa, Häme EU officessa sekä Technische Scholen Mechelenissä. Kulkeva -hankkeen yhtenä…
Meijerialan lehtorit järjestävät tänä vuonna jäätelöpäivät 18.5. ja 24.8., jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus valmistaa omaa jäätelöään ammattilaistason laitteilla Sairion opetusmeijerissä.
Oletko rekrytoimassa ulkomaalaistaustaista henkilöä töihin yritykseesi? Nyt on monenmoista apua tarjolla Kanta-Hämeessä. Voit saada maksutonta, henkilökohtaista sparrausta Target Visionin Sari Suomalaiselta yrityksesi hyväksi. Voit myös osallistua huhtikuussa järjestettäviin kahteen webinaariin tai kerran kuukaudessa toteutettavaan Ohjaan.fi monikulttuurisuuskoulutukseen. Kanta-Hämeessä on käynnissä Kulkeva-hanke, josta voit saada apua kansainvälisten osaajien palkkaukseen liittyvissä asioissa. Huhtikuussa toteutetaan kaksi webinaaria sekä webinaarien…
Hannamari ja Ari Andersin opiskelevat HAMIssa alkoholijuomien valmistuksen osaamisalaa. Opiskeluihin kuuluu mm. Tilaviinien valmistaminen -tutkinnon osa, jonka puitteissa Hannamari ja Ari pääsivät viettämään viikon viinintuotannon parissa Italian Toscanassa. Verkoston avulla kansainväliseen työharjoitteluun Iloksemme meille avautui mahdollisuus viikon mittaiseen viinintuotannon työharjoitteluun Toscanassa, Montepulcianossa maaliskuussa 2024. Paikka löytyi italialaiseen tapaan paikallisen verkostomme kautta. Harjoittelupaikan saamisen kannalta oli…
Kuka olet ja mitä teet HAMIssa? Olen Terhi Kaskioja ja toimin lehtorina Evolla. Olen myös HAALARI – Haalarit päälle ja työelämään –hankkeen projektipäällikkö. Hankkeessa pyritään edistämään vastavalmistuneiden, työttömien ja maahanmuuttajien työllistymistä luonnonvara-alan yrityksiin. Tulen varmasti käymään hankkeen puitteissa Evon lisäksi Lepaalla ja Mustialassa. Millainen tausta/historia sinulla on? Millaisissa hommissa olet työskennellyt ennen HAMIa? Olen jo…