Lepaan hunaja on saanut käyttöoikeuden Hyvää Suomesta -merkkiin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Merkin myönsi Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry, joka myöntää merkin vain sataprosenttisesti suomalaiselle hunajalle.
KULKEVA-hankkeessa on tehty koontidokumentti Kanta-Hämeessä toimivista kansainvälisyyttä ja työllisyyttä edistävistä hankkeista. KKTavastian projektipäällikkö Leena Puumalaisen kokoaman tiedon mukaan käynnissä on ollut noin parikymmentä hanketta vuonna 2024. Koosteen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta ja yhteistyötä eri hanketoimijoiden välillä. KULKEVA-hanke on toiminut maakunnallisena maahanmuuttoon liittyvänä koordinaatiohankkeena Kanta-Hämeessä. Hankkeessa ovat olleet mukana Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Hämeen ammatti-instituutti ja HAMK EDU…
Hämeen ammatti-instituutin (HAMI) liikenneopettajakoulutuksessa teemme yhteistyötä eri liikennetoimijoiden kanssa, jotta teillä olisi turvallista kulkea. Ajovarma on yksi yhteistyökumppaneistamme. Heillä työskentelee liikenneopettajia muun muassa ajotutkintojen vastaanottajia, jotka ovat varmasti kaikille ajokortin saaneille jollain lailla tuttuja.
HAALARI – haalarit päälle ja työelämään sekä Tilalle töihin -hankkeissa on järjestetty tänä vuonna lyhytkoulutuksia yrittäjyyden teemalla. Koulutukset on pidetty sekä verkossa että livetoteutuksena Mustialassa. Kursseilla osallistujat ovat päässeet tutustumaan yrittäjyyden ensiaskeleisiin Suomessa. Opetusta on ollut selkokielillä, englanniksi ja suomeksi. Tässä blogissa lehtori Katriina Peuhkuri perehtyy selkosuomen saloihin ja kertoo kokemuksistaan maahanmuuttajien opettamisesta. Mitä selkosuomella…
Jäätelö/innovaatiopäivä lähesyy! Oletko aina halunnut tietää, miten jäätelöä tehdään? Ilmoittaudu mukaan, sillä 18.11. kokeilemme Hämeenlinnan Sairion meijerissä jäätelön tekoa ja ideoimme uutta. Jäätelöpäivä kuuluu HÄMILIS-hankkeessa toteutettavaan kokeiluun, jossa jäätelöön lisätään sivuvirtaa. Jäätelöpäivän sisältönä on jäätelön valmistaminen, tuotekehitysideointi, jäätelön maistaminen sekä palaute. HÄMILIS-Hävikki minimiin, lisäarvo maksimiin -hankkeen Hämeen ammatti-instituutin projektipäällikkö Miika Reikkinen on innoissaan hankkeen jäätelö-sivuvirta-kokeilusta…
Työskenteletkö maahanmuuttajien tai työllisyyden parissa? Tule verkostoitumaan Kulkeva-hankkeen loppuseminaariin, jossa kerrotaan muun muassa TE25 valmistelun lopputilanteesta, kansainvälisestä yritysneuvonnasta sekä HAMKin yrityskyselyn tuloksista. Tilaisuus pidetään live-tapaamisena HAMK Korkeakoulukeskuksella Hämeenlinnassa torstaina 12.12.2024 klo 13-16. Kulkeva -hanke on päättymässä vuoden lopussa. Hankkeen tavoitteena on ollut muun muassa edistää kansainvälisten maahanmuuttajien integroitumista Kanta-Hämeessä, sekä lisätä toimijoiden välistä yhteistyötä. Olemme…
Meneillään on hanke, jossa sähköinen metsurin talousopas muokataan verkkokurssiksi. Juuri nyt työn alla on sisältöjen päivittäminen ja muotoilu. Opas rakennetaan palvelemaan niin omaehtoista kuin opettajan johdolla tapahtuvaa opiskelua, ja työtä tehdään Metsämiesten säätiön myöntämällä apurahalla.
Olemme mukana järjestämässä seminaaria, jonka aiheena on kuljettajan ajoterveys ja ajokyky. Seminaarilla edistämme moniammatillista yhteistyötä aiheen merkeissä. Maksuton seminaari on suunnattu etenkin terveydenhuollon ammattilaisille ja liikenneopettajille.
Hämeen ammatti-instituutti on mukana Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun -hankkeessa, joka on saanut rahoituksen Hämeen liitolta (EAKR) keväällä 2024. Hankkeessa tähdätään siihen, että yritykset kehittelisivät enemmän kasvisruokavalikoimaa tarjolle. Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun -hankkeen tavoitteena on edistää ruoka-alan pk-yritysten innovaatio-osaamista lisäämällä yritysten kasvisruokatuotevalikoimaa. Hankkeessa edistetään myös tutkimus- ja innovointivalmiuksia erilaisten kokeiluiden avulla. Kasvisruoka- ja juomatuotteet on valittu hankkeen kehittämiskohteiksi niiden pienten…