Kaipaatko työhösi työkaluja ja vertaistukea etä- ja hybridijohtamiseen tai varmuutta esimiestyöhön? Suorita esimies- tai johtamistutkinto hybridinä tai kokonaan verkossa!
Jere Kukkola on 17-vuotias nuorimies, joka on suorittamassa metsäalan perustutkintoa Evolla. Tuleva metsuri on Yritystoiminnan suunnittelun opinnoissa pohtinut kevään aikana omaa liikeideaa. Jeren aikeissa on perustaa yritys tuota pikaa ja tarjota asiakkaille muun muassa maa- ja metsätalouteen liittyviä urakointipalveluita. Upeat Evon metsämaisemat vaihtelevat koskemattomista aarnialueista puistomaisiin, hyvin hoidettuihin ja istutettuihin metsiin. Hämeen ammatti-instituutti ja…
Heidi Hakonen oli pitkään sosiaalialalla muun muassa kuntoutusohjaajana, mutta halusi vaihtaa alaa ja siirtyi Evolle metsäopintojen pariin. Opinnot ovat edenneet mallikkaasti ja Heidi on talven aikana aloittanut kevytyrittäjänä Hongatar -nimisen yrityksen. Kalevalan Hongatar on herännyt henkiin ja Heidi tekee arvomaailmansa mukaan metsätöitä ympäri Suomea. Kohderyhmänä ovat erityisesti vastuullisesti ajattelevat metsänomistajat. Heidi Hakonen oli kymmenisen vuotta…
Ruustukki Design on Hämeen sydämessä toimiva taidekäsityöalan yritys, jonka erikoisuutena ovat miniatyyrituotteet. Yrittäjä Hannele Lemmetyinen haluaa tuoda töissään esille hämäläisyyttä, ekologisuutta ja käsillä tekemistä. Korona on vaikuttanut Hannelen toimintaan ja aikaa on riittänyt opiskeluun Muutoksen kesyttäjä -hankkeessa. Ruustukki Designin yrittäjä Hannele Lemmetyinen tekee taidekäsityötä Hattulassa, oman kotinsa verstastiloissa. Hannelella on käsityöalan opintoja ja työkokemusta takana…
20 vuotta kahvilayrittäjänä toimineella Tanja Kukolla sekä Café Kukon henkilökunnalla on ollut erilainen vuosi. Café Kukko on selvinnyt koronavuodesta uusien verkkokauppatuotteiden avulla. Uudet palvelut ovat vaatineet jatkuvaa ideointia henkilökunnan kesken sekä viestintää asiakkaille. Onneksi viime aikoina asiakkaat ovat palailleet myös fyysisesti kahvilaan. Ihana puheensorina sekä astioiden kilinä täyttävät taas Palokunnankadun kahvilan ja terassin. Viikonloppuisin on…
Koronavuosi on koetellut monia, eikä esimiesten työ ole ollut helpoimmasta päästä. Esimiehet ovat olleet uudessa tilanteessa, kun etätyö ja muuttuvat rajoitukset ovat vaikuttaneet päivittäiseen johtamiseen. Etätyö on koetellut myös esimiesten ja alaisten suhdetta. Kaipaatko sinä esimiestoimintaasi uusia ajatuksia ja työkaluja? Tule päivittämään johtamisosaamistasi Hämeen ammatti-instituuttiin. Esimies- ja johtamiskoulutuksiin on jatkuva haku. Voit suorittaa koko tutkinnon…
Viime vuoden maaliskuussa keittiökauppa pysähtyi kuin seinään, ihan niin kuin melkein kaikki muutkin alat. Ei ihme, sillä korona tuli ja epävarma tilanne jäädytti kaikkien tulevaisuusnäkymät ainakin hetkeksi. Keittiömaailman kauppias Elina Laaksonen Forssasta käytti hiljaisen ajan hyödyksi ja päivitti osaamistaan Muutoksen kesyttäjä -hankkeen valmennuksissa. Pitkään jatkunut kotoilu ja etätyö ovat saaneet ihmiset tekemään kodin remontteja ja…
Heidi Cavén aloitti Toimistopalvelu HeiCan juuri ennen koronaa, syksyllä 2019. Yrityksen lento jäi lyhyeksi, koska pandemia oli liian iso asia selätettäväksi. Ikuisena opiskelijana Heidi on kuitenkin mielissään, että pääsi Muke-hankkeen valmennuksiin ja sparrauksiin mukaan. Päivitetyin tiedoin hän on valmis seuraaviin haasteisiin, sillä kesäkuussa Heidillä alkaa uusi työ, tällä kertaa työntekijänä valtion organisaatiossa. Heidi Cavén on…
Tanja Reijomaa käyttää Bloomington yrityksestään termiä hyvinvoinnin huoltamo. Yritys tarjoaa erilaisia hoitoja, joissa tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Muutoksen kesyttäjä -valmennuksessa mukana oleva Reijomaa kiittelee, että on saanut pyöritellä yrityksen kehittämiseen liittyviä ideoita hankkeen yrityssparraajien kanssa ääneen jutellen. Toiselle asian kertominen kirkastaa omatkin ajatukset. Hankkeen myötä on löytynyt myös uusia yhteistyökumppaneita ja tulossa on yhteisiä…