Kansainvälisten osaajien merkitys suomalaiselle työelämälle kasvaa jatkuvasti. Mutta mitä työpaikoilla pitäisi tehdä, jotta kansainvälisten työntekijöiden rekrytointi, perehdytys ja työyhteisöön kiinnittyminen onnistuvat mahdollisimman hyvin? Kysyimme asiaa Riihimäen kaupungin kotoutumisasiantuntija Henri Hallanorolta. Henri työskentelee International House Riihimäki -tiimissä ja hänen vastuualueenaan on mm. yritysyhteistyö, kansainvälisen rekrytoinnin tuki sekä EURES-neuvonta.
Mitä työnantajien olisi hyvä ymmärtää kansainvälisten osaajien rekrytoinnista?
”Monella työpaikalla suurin este ei ole oikeanlaisten osaajien löytämisen vaikeus vaan ennakkoluulot. Ns. kantasuomalaisista koostuvissa työyhteisöissä saatetaan usein suoranaisesti aristella englannin kielen käyttöä, ja samalla suomen kielen taitovaatimukset voivat muodostua turhan korkeiksi työn todellisiin tarpeisiin nähden”, International House Riihimäen kotoutumisasiantuntija Henri Hallanoro kertoo.
Hänen mukaansa työnantajat tarvitsevat usein tukea erityisesti silloin, kun työyhteisöön ollaan palkkaamassa ensimmäistä vieraskielistä työntekijää. ”Työyhteisöä on usein tärkeää valmistaa kulttuuriseen monimuotoisuuteen, jotta ennakkoluulojen sijaan kohdataan uusi tulokas luontevasti työyhteisön arjen keskellä ilman erilaisuuden tikun nokkaan nostamista. Samoin suomen kieltä opitaan tehokkaimmin arjessa ja työssä, joten on tärkeää, että koko työyhteisö on kannustamassa päivittäisessä vuorovaikutuksessa tulokasta kielen preppaamiseen. Muun muassa näistä syistä työyhteisön valmentaminen on yhtä tärkeää kuin uuden työntekijän tukeminen.”
Hallanoro vinkkaa myös, että paikallisten kotoutumista edistävien julkisten palveluiden palveluvalikoimaan mm. suomen kielen opetuksen tukea koskien kannattaa tutustua. ”Meillä International House Riihimäellä järjestetään suomen kielen opetuksen matalan kynnyksen tukea suoraan työpaikoille, jotka ovat valmiita ottamaan vieraskielisiä työkokeilijoita. Tuki on työnantajalle täysin maksutonta ja opetuksesta pääsevät osallisiksi myös työpaikalla jo mahdollisesti ennestään työskentelevät suomen kielen preppausta tarvitsevat vanhat työntekijät”.
Millainen on vastaanottava työyhteisö?
Hallanoron mukaan kulttuurisesti moninaisen työyhteisön rakentaminen alkaa pienistä asioista. ”Kannattaa rohkaista suomen kielen käyttöön ja oppimiseen. Meillä suomalaisilla on usein tapana vaihtaa heti englantiin, vaikka samalla voisimme auttaa työkaveria oppimaan suomea.”
Samalla työyhteisön on hyvä avata suomalaisen työelämän toimintatapoja. Monelle maahan muuttaneelle suomalainen matala hierarkia ja avoin keskustelukulttuuri voivat olla uusia kokemuksia. ”On tärkeää osoittaa, että esihenkilö ei ole etäinen auktoriteetti vaan työyhteisön jäsen siinä missä muutkin.”
Miten kulttuurienvälistä vuorovaikutusta voidaan vahvistaa?
Hallanoro korostaa kohtaamisten merkitystä. ”Kahvihetket, yhteiset virkistys- ja kehittämispäivät sekä arjen keskustelut ovat yllättävän tärkeitä. Tutustuminen kannattaa aloittaa nykyistä elämää koskettavista asioista ja yhteisestä työstä eikä ensimmäisenä kysellä henkilön taustaa tai lähtömaata.”
Avoin vuorovaikutus auttaa myös haastavissa tilanteissa. ”Työntekijän pitää tietää, keneltä voi pyytää apua ja että kysyminen on aina sallittua. Suomessa epäselvien asioiden esiin nostaminen ei ole heikkous vaan vastuullista toimintaa.”
Mikä sitouttaa kansainvälisen osaajan työyhteisöön?
Hallanoro nostaa esiin aidon kiinnostuksen ja osallisuuden. ”Työyhteisöä kannattaa valmistella etukäteen ja miettiä, miten uusi työntekijä otetaan mukaan arkeen, kahvitauoille ja yhteisiin käytäntöihin. Avoimuus, kuunteleminen ja erilaisuuden huomioiminen ovat avainasemassa.”
Myös työntekijän perheen huomioimisella voi olla suuri merkitys. ”On hyvä pohtia, miten puolison ja lasten asettautuminen paikkakunnalle onnistuu. Kun koko perhe löytää paikkansa uudessa ympäristössä, myös työntekijän sitoutuminen alueelle ja työpaikkaan vahvistuu.”
Tarinat kannustavat
Hallanoron mukaan onnistuneista kokemuksista kannattaa kertoa enemmän. ”Hyvät esimerkit rohkaisevat sekä työnantajia että kansainvälisiä osaajia. Tarinoiden kautta nähdään, että monimuotoinen työyhteisö ei ole haaste vaan mahdollisuus.”
Kansainvälisyys voimavaraksi -hankkeen tavoitteena onkin tukea työpaikkoja rakentamaan entistä avoimempia, monimuotoisempia ja vetovoimaisempia työyhteisöjä, joissa jokainen voi onnistua taustastaan riippumatta.
Katso hankkeen tekemät videot, joissa yrittäjät rohkaisevat ottamaan kansainvälisiä työntekijöitä tai harjoittelijoita yritykseen mukaan.
Kansainvälisyys voimavaraksi -hanke on Koulutuskuntayhtymä Tavastian ja Hämeen ammatti-instituutin toteuttama ESR+ rahoitteinen hanke. Tuen myöntäjä on Hämeen Ely-keskus eli nykyinen Elinvoimakeskus. Hanke jatkuu 28.2.2027 saakka. Lue lisää hankkeen www-sivuilta.
