Evon retkeilyalueella on tällä hetkellä ongelmana palvelutarjonnan vähäisyys. Voisiko tulevaisuudessa Evolla olla tarjolla selviytymiskoulua, kokkikurssia nuotiolla, luontojoogaa, lumikenkäilyä, kuivapukukelluntaa tai vaijeriliukua? Evon uusi aika -hankkeen ideointipajassa saatiin Evolla asuvilta metsäalan opiskelijoilta hyviä kehittämisideoita. Lisäksi juteltiin myös opiskelijoiden mahdollisuudesta tuottaa retkeilijöille palveluita esimerkiksi Metsäosuuskunnan tai kevytyrittäjän roolissa, opiskelujen ohessa. Metsähallitus on tehnyt 2019 Evon retkeilyalueen maankäytön…
Työ pitää sisällään lounaan valmistusta ja esillelaittoa sekä kahvilatuotteiden valmistusta vitriiniin. Työhön kuuluu myös kassa- ja asiakaspalvelutehtäviä kahvilassa, jonka yhteydessä toimivat pieni ruokakauppa sekä golfkentän varauspalvelut.
Yrittäjät kaipaavat lisätietoa myynnistä ja markkinoinnista. Voimavalmennuksen tiivistetyt markkinointi- ja digi-illat toteutetaan maalis-huhtikuussa. Seuraavana on vuorossa 24.3. klo 18 Minttu Lampisen vetämä ”Markkinoiden re-launch 2022”. Illan hyvinvointiosuudessa kokeillaan Shindo-venyttelyä Helena Vilen opastuksella. Shindo rentouttaa ja antaa voimia arkeen. Voimavalmennus on yritysten kehittämisen polku kantahämäläisille yrityksille. Keväällä 2022 tarjotaan yrityksille maksutonta sparrausta, valmennuksia ja hyvinvointia muiden…
Kansainväliset erämessut pidetään Riihimäellä 9.–12.6.2022. Erämessut ovat luontoharrastajien johtavat messut Suomessa. Parin vuoden koronatauon jälkeen Erämessuille odotetaan saapuvan runsaasti väkeä. Hämeen ammatti-instituutin luontomatkailuhankkeessa kootaan Kanta-Hämeen luontomatkailuyritysten tähtituotteet esitteeksi messuille. Tule infoon kuulemaan asiasta lisää! Riihimäellä järjestettävillä Erämessuilla esittäytyy eräala laajimmillaan. Metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnon harrastajat ja ammattilaiset kohtaavat alan kaupallisen tarjonnan sekä valtakunnalliset järjestöt….
Hämeen ammatti-instituutin kestävän kehityksen ohjelma pohjautuu Agenda 2030 periaatteisiin. Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifioinnista vastaava OKKA-säätiö auditoi HAMIn toimintaa ja palautteen mukaan toiminnan taso täyttää vaatimukset kaikkien vaadittavien indikaattoreiden osalta. HAMIn tavoitteena on olla Suomen hyvinvoivin toisen asteen kouluyhteisö vuonna 2030. Hämeen ammatti-instituutin Kestävä tulevaisuus -ohjelmassa on laajasti käsitelty muun muassa materiaalien, energian ja veden käyttöä…