Vastuullinen, trendikäs ja kiinnostava metsäala

Mielikuva metsäalasta on melko miehinen, mutta ala soveltuu hyvin myös naisille. Opiskelu alalle kannattaa, sillä metsäala on hyvä työllistäjä ja tarvitsee paljon työvoimaa. Metsäalalla työskentelee välillisesti noin 140 000 ihmistä ja alan osuus viennistä on noin 20 %. Heidi Hakonen opiskeli metsäalaa Hämeen ammatti-instituutissa ja perusti oman Hongatar -nimisen yrityksen. Tämän lukuvuoden ajan HAMIssa on…

Lue lisää

Selviytymiskurssia tai elämyksellistä saunakylää Evolle?

Evon retkeilyalueella on tällä hetkellä ongelmana palvelutarjonnan vähäisyys. Voisiko tulevaisuudessa Evolla olla tarjolla selviytymiskoulua, kokkikurssia nuotiolla, luontojoogaa, lumikenkäilyä, kuivapukukelluntaa tai vaijeriliukua? Evon uusi aika -hankkeen ideointipajassa saatiin Evolla asuvilta metsäalan opiskelijoilta hyviä kehittämisideoita. Lisäksi juteltiin myös opiskelijoiden mahdollisuudesta tuottaa retkeilijöille palveluita esimerkiksi Metsäosuuskunnan tai kevytyrittäjän roolissa, opiskelujen ohessa. Metsähallitus on tehnyt 2019 Evon retkeilyalueen maankäytön…

Lue lisää

Sotilaasta yrittäjäksi ja metsäalan opiskelijaksi

Henri Arola oli ennen töissä Puolustusvoimissa, mutta nyt hän pyörittää omaa yritystoimintaa ja opiskelee samalla metsäalaa Hämeen ammatti-instituutissa. Arola Outdoor Services -yrityksen tukijalkoina ovat pääosin aliurakointina suoritettavat metsuripalvelut sekä erä- ja luontoalan palvelut. Tuore yrittäjä ilmoittautui mukaan Evon uusi aika -hankkeeseen, josta saa maksutonta sparrausta yrityksen oman tarpeen mukaan. Henri Arolan polku Puolustusvoimista yrittäjäksi kirkastui…

Lue lisää

Evolla opiskelijat rakensivat sillan

Evon Onkimankankaan silta oli parhaat päivänsä nähnyt, oli aika tehdä uusi. Toimeen tarttuivat toisen vuosikurssin metsuriopiskelijat osana valinnaisia opintojaan. Vanhasta sillasta otettiin mitat ja niiden perusteella tehtiin rakennepiirustukset. Samalla määriteltiin sillan kantavuus sekä tarvittavat rakennusmateriaalit. Vanhan sillan purku oli työläin vaihe. Seuraavaksi opiskelijat kävivät kaatamassa puut. Tukit kuljetettiin metsätraktorilla sahalle, jossa ne valmistettiin piirustusten mukaiseksi sahatavaraksi….

Lue lisää