Lepaan puistot
Hoidettuja puisto-alueita Lepaalla on noin 20 hehtaaria: on esimerkiksi barokkipuisto, kartanon puistoalue ja keskiaikaisen kappelin ympäristö. Puistossa on useita satoja puu- ja ruohovartisia kasveja, joita opiskelijat oppivat tunnistamaan ja hoitamaan. Puistoissa ja piha-alueilla tehdään viherrakennustöitä. Koneita ja laitteita opetellaan ajamaan ja käyttämään oikeissa työympäristöissä.
Omatoimisesti puistossa vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Lepaan puisto on myös saanut kansainvälisesti tunnetun Green Flagin, joka kertoo puiston kulttuurihistoriallisista arvioista ja niiden säilyttämisestä sekä käyttäjien ja vierailijoiden huomioimisesta.
Hedelmä- ja marjatarha
Lepaan hedelmä- ja marjatarhan kasvivalikoimaan kuuluvat tärkeimmät hedelmä- ja marjakasvit lajikkeineen.
Omenaa ja erilaisia herukoita viljellään viinitilan tuotannon raaka-aineeksi.
Vihannesten ja yrttien näytemaa
Näytemaalla kasvatetaan yrttejä ja vihanneksia. Vuoden vihannekset esitellään kattavasti ja lisäksi näytemaan valikoimassa huomioidaan aina kiinnostavat uutuuskasvit. Opiskelijat oppivat hoitamaan kasveja kylvöstä sadonkorjuuseen ja kauppakunnostukseen.
Taimisto
Lepaan taimisto on pinta-alaltaan noin. 2 ha ja siellä kasvatetaan puiden, pensaiden ja perennojen taimia sekä omaan puutarhamyymälään että tukkumyyntiin. Opiskelijat harjoittelevat ajankohtaisia taimistotöitä aidossa ympäristössä.
Kasvihuone
Kasvihuoneessa kasvatetaan valojen alla talvikaudella tomaattia myyntiin Hämeenlinnan alueelle. Puutarhuriopiskelijat osallistuvat tomaatin hoito-, sadonkorjuu- ja lajittelutöihin. Kasvihuoneen tutkimusosastoissa on mahdollista tehdä erilaisia viljelykokeita.
Puistohalli
Kampuksen puistohallissa voidaan harjoitella talvikaudella kivirakentamista.
Viini- ja puutarhatila
Lepaa on tunnettu puutarhamatkailukohde. Viini- ja puutarhamyymälässä myydään lähiseudun puutarhaviljelijöiden tuotteita sekä kausiluontoisesti Lepaan omaa satoa ja muiden Hamin yksiköiden tuotantoa (mm. Mustialan hunajaa ja Sairion meijerituotteita).
Tutustu Lepaan viinitilan sivuihin.
Golfkenttä
Lepaa Golf on 9-väyläinen, avoin golfkenttä. Kentän toiminnoista huolehtii HAMI ja seuratoiminnasta vastaa Lepaa Golf ry.
HAMI järjestää puutarha-alan ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta golfpelin osaamisaloilta (aiemmin golfkentänhoitajan ammattitutkinto ja golfkenttämestarin erikoisammattitutkinto) ja huolehtii kentän rakenteiden kunnossapidosta, hoitaa kentän nurmialueet sekä järjestää kentän caddiemaster-palvelut.
Kirjasto
Kirjastossa on Suomen kattavin valikoima puutarha- ja viheralan kirjallisuutta. Kirjastoon tulevat monet kotimaiset sekä laaja valikoima kansainvälisiä puutarha- ja viheralan ammatti- ja harrastajalehtiä. Kirjaston henkilökunta opastaa tiedonhankintaan oman kokoelman lisäksi tietokannoista ja verkosta. Opiskelijat saavat omat kirjastokortit.