Sinulleko?
Mehiläistarhaajana olet mehiläisalan asiantuntija, joka tuottaa ja myy mehiläisalan tuotteita ja palveluja.


Sinustako?
Mehiläistarhaajana toimit yleensä itsenäisenä yrittäjänä joko päätoimisesti tai muun ammatin ohessa. Päätuote on hunaja, mutta lisäksi alalla tuotetaan muita pesätuotteita kuten mehiläisvahaa, siitepölyä, propolista ja pölytyspalveluja.
Opiskele mehiläistarhauksen ammattilaiseksi!
Tavoitteenamme on, että meiltä valmistuvat mehiläistarhaajat ovat vahvoja ammattilaisia ja kestävällä tavalla toimivia osaajia kotimaisen hunajan tuotannossa ja tuotteistamisesta.
Tavoitteena on luoda kokonaisuus, jossa opiskelijalla on mahdollisuus perehtyä myös hunajan tuotannon kannalta keskeisiin hunajakasveihin ja kasvinviljelyyn. Lepaan viinitilan kanssa tehdään yhteistyötä tuotteistamisessa.
Lepaalla on hunajan ja vahan käsittelytilat. HAMI on 40 mehiläispesää, jotka on sijoitettu sekä kiinteästi että siirtotarhoina Lepaan kampukselle. HAMI tekee kiinteää yhteistyöstä Hunajayhtymän ja muiden alueen hunajan tuottajien kanssa.
Voit myös osoittaa osaamisesi ammattitaidon osaamisen arviointitilaisuudessa ilman koulutukseen osallistumista.
Toteutustapa:
- Monimuoto
Hakeutuminen:
Seuraavasta hakuajasta tiedotetaan erikseen.
Maksullisuus:
Koulutuksen hinta on 600 euroa
Kysy koulutuksesta

Koskinen Pirjo-Maija
lehtori, pedagoginen koordinaattori /puutarha-ala
+358400398074