Maatalousalan ammattitutkinto, mehiläistarhaus

Tutkintonimike
Mehiläistarhaaja
Kesto
1,5 vuotta
Opiskelu alkaa
2024-02-15
Laajuus
150 osaamispistettä
Paikkakunta
Lepaa
Hakuaika
Jatkuva haku/monimuotokoulutus
14.11.2023 — 31.12.2023

Sinulleko?

Mehiläistarhaajana olet mehiläisalan asiantuntija, joka tuottaa ja myy mehiläisalan tuotteita ja palveluja.

Sinustako?

Mehiläistarhaajana toimit yleensä itsenäisenä yrittäjänä joko päätoimisesti tai muun ammatin ohessa. Päätuote on hunaja, mutta lisäksi alalla tuotetaan muita pesätuotteita kuten mehiläisvahaa, siitepölyä, propolista ja pölytyspalveluja.

Opiskele mehiläistarhauksen ammattilaiseksi!

Tavoitteenamme on, että meiltä valmistuvat mehiläistarhaajat ovat vahvoja ammattilaisia ja kestävällä tavalla toimivia osaajia kotimaisen hunajan tuotannossa ja tuotteistamisesta.

Tavoitteena on luoda kokonaisuus, jossa opiskelijalla on mahdollisuus perehtyä myös hunajan tuotannon kannalta keskeisiin hunajakasveihin ja kasvinviljelyyn. Lepaan viinitilan kanssa tehdään yhteistyötä tuotteistamisessa.

Lepaalla on hunajan ja vahan käsittelytilat. HAMIlla on 40 mehiläispesää, jotka on sijoitettu sekä kiinteästi että siirtotarhoina Lepaan kampukselle. HAMI tekee kiinteää yhteistyöstä Hunajayhtymän ja muiden alueen hunajan tuottajien kanssa.

Voit myös osoittaa osaamisesi ammattitaidon osaamisen arviointitilaisuudessa ilman koulutukseen osallistumista.

Toteutustapa:

  • Monimuoto

Hakeutuminen:

Haku käynnissä 14.11.-31.12.2023

Koulutus alkaa 15.2.2024

Maksullisuus:

Koulutuksen hinta on 600 euroa.

Kysy koulutuksesta

Nainen hymyilee kameralle. Vaaleat hiukset kiinni.

Javanainen Teija

Ammatillinen ohjaaja / puutarha-ala

+358504481303

teija.javanainen@hami.fi

Petäjäniemi Mikko

lehtori, pedagoginen koordinaattori / puutarha-ala

+358505963045

mikko.petajaniemi@hami.fi